Syyskuussa on riittänyt toimintaa, kun kaikkien ikäluokkien sarjaottelut starttasivat! Seuramme joukkueet ovat ehtineet jo kuluttaa maanteitä pelimatkoilla sekä kohdata vastustajia kotikaukaloissa.
Jokaisen joukkueemme otteluihin on vapaa pääsy, tervetuloa seuraamaan! Jaamme Instagramissamme joukkueiden päivityksiä ja otteluaikatauluja, joten sieltä kannattaa seurailla, milloin missäkin pelaillaan.
Myös liigakausi on alkanut, ja sitä myöten JYPin 100-vuotisjuhlakausi. Seuramme pelaajat pääsevät maksutta JYPin kotiotteluihin junnukausikortilla, ja kannustus on raikanut hallilla jokaisessa ottelussa. Lisäksi jokaisen kotiottelun alussa seuramme U8-10-ikäluokista jäälle pääsee yksi lipunviejä, joka saa luistella kunniakierroksen jäällä Lähitapiola-lippua heiluttaen.
4.10. alkaen myös ensimmäisellä erätauolla on nähtävissä tiukkaa kamppailua, kun samat ikäluokat pelaavat toisiaan vastaan erätaukoesiintymisessä. Tätä et halua missata!
Jääkiekkoliiton Pohjola-leiri järjestettiin Vierumäellä 26.9.-1.10. Pohjola-leirille valittiin JYP Junioreista seitsemän vuonna 2008 syntynyttä pelaajaa:
Lisäksi leirin Sinuhet-joukkueen valmentajana toimi U16-joukkueen vastuuvalmentaja Tuomas Blomqvist.
Leirin päätteeksi nimettiin ensimmäiset pelaajavalinnat U16-maajoukkueeseen. Seurastamme joukkueeseen valittiin Sisu Somerla ja Eemil Saari. JYP Juniorit onnittelee!
Myös seuran tukihaut ovat olleet ajankohtaisia syyskuussa. Jääkiekkoliiton tukihaku U8-12-ikäluokille on auki perheille 4.10. saakka. Lisäksi käynnissä on seuran sisaralennushaku, joka on auki 15.10. saakka. Ohjeet molempiin tukihakuihin on toimitettu joukkueille jopoxin kautta.
Tärppejä lokakuulle!
Tällä viikolla 2.-8.10. vietetään koko Suomessa tyttökiekkoviikkoa! JYP Juniorit järjestävät kaikille innokkaille tytöille kaksi avointa harjoitustapahtumaa, jossa pääsee tutustumaan toimintaamme:
Molemmat harjoitukset Hippoksen harjoitusjäähallissa. Lue lisää TÄÄLTÄ!
Syyslomaviikolla 16.-20.10. järjestetään JYP Junioreiden Myrskyn syyslomaleiri. Leiri on suunnattu 6-12-vuotiaille innokkaille kiekkoilijoille. Ei taitotasovaatimusta!
Leirin ilmoittautuminen on auki 8.10. saakka, ilmoittauduthan siis pian! Lisätietoja, leirisisältöä ja ilmoittautumisen löydät TÄÄLTÄ!
Myös seuran luistelu- ja kiekkokouluihin mahtuu vielä innokkaita lapsia mukaan! Luistelu- ja kiekkokoulut on suunnattu 3-9-vuotiaille lapsille, ja ryhmiä löytyy runsaasti erilaisiin oppimisvaiheisiin. Harjoitukset Jyväskylän Lähitapiola Areenalla sunnuntaiaamupäivisin ja Laukaan Vepe Center Peurungassa keskiviikkoisin. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan TÄÄLLÄ!
Oikein hyvää lokakuuta - nähdään halleilla!
04.12.2023 12.59 | Seuran marraskuu pähkinänkuoressa: paluu ulkojäille, #kiitosseuratoimija, JYP 100v |
23.11.2023 14.20 | JYP Juniorit Tuki ry -tukihaku U8-U18 -ikäluokille |
07.11.2023 12.50 | JYP Juniorit goes Firmapipolätkä 2024! |
01.11.2023 14.39 | Seuran lokakuu pähkinänkuoressa: luistelu- ja kiekkokoulujen startti, Hippoliiga, seuravalokuvaukset |
31.10.2023 14.00 | Tyttökiekkokerhot tulevat taas! |
30.10.2023 10.00 | Merkkaa kalenteriisi: Kaikille avoin JYP Junioreiden talvirieha 10.2.! |